Lahtelaiset ISKU ja Baumedi mahdollistavat turvallisen toimistolle paluun

Suomessa laumasuojan rajan (70%) on ennustettu ylittyvän nykyisellä rokotustahdilla heinäkuun lopulla. Toimistoille paluuta voi siis odottaa elokuussa. Pandemian aikana on saatu runsaasti tietoa, miten lisätä hygieniaa työpaikoilla ja julkisissa tiloissa. Työnantajat etsivät nyt vaihtoehtoja ja ratkaisuja turvalliseen toimistolle paluuseen. 

Kotimaisten yritysten innovaatiot edesauttavat turvallista paluuta

ISKU on tutkinut ja kehittänyt vuodesta 2013 asti antimikrobisia kalusteita, jotka vähentävät mikrobien määrää kosketuspinnoilla. ISKU laajentaa tuotevalikoimaansa myös sisäilman ratkaisuihin Baumedi Solutionsin ilmanpuhdistuslaitteilla. Laitteen UV-C -teknologia puhdistaa tutkitusti sisäilmaa tuhoten haitallisia mikrobeja, mukaan lukien koronaviruksia. 

–  Koronapandemia on muuttanut merkittävästi myös työelämää, ja työpaikkojen turvallisuuteen kiinnitetään nyt eri tavalla huomiota. Olemme investoineet merkittävästi tehtaaseen, jotta voimme valmistaa antimikrobisia kalusteita ja kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Nyt julkistettava yhteistyö on strategista jatkumoa määrätietoiselle työlle rakentaa turvallisia ja terveitä työpaikkoja. On erinomaista, että kaksi lahtelaista yritystä tekevät yhteistyötä ja innovaatiot tuovat lisäarvoa asiakkaillemme, jotta työpaikoista, kouluista ja kaikista julkisista tiloista tulee turvallisia myös tulevaisuudessa, kertoo ISKUn toimitusjohtaja Arto Tiitinen

UVC-teknologia tuhoaa tutkitusti sisäilman mikrobit, jopa SARS-CoV-2-virukset

Ilmanpuhdistuslaiteen toiminta perustuu UVC-teknologian ja hepasuodatinjärjestelmän tehokkaaseen yhdistelmään. Ultraviolettivalo on sähkömagneettista säteilyä, joka tuhoaa mikrobeja tehokkaasti. UVC-teknologiaa hyödynnetään laajalti eri mikrobien, homeitiöiden ja haitallisten pienhiukkasten tuhoamisessa sisäilmasta. 

Baumedi Solutions on toiminut ilmanlaadun hallinnan parissa jo vuodesta 1990. Maailma on muuttunut pandemian myötä, ja työtiloihin halutaan luoda terveysturvalliset puitteet. ISKU on huonekalualan suurin teollinen toimija. Olemme iloisia, että ISKUn laajan verkoston avulla pystymme palvelemaan aiempaa suurempaa asiakaskuntaa, sanoo Baumedi Solutionsin toimitusjohtaja Kari Vuorimaa

Kansainväliset tutkimukset puoltavat UVC-teknologian hyödyntämistä eri mikrobien eliminoinnissa sisäilmasta, mukaan lukien koronaviruksen eli SARS-CoV-2-virustyypin tuhoamisessa. Mikrobien tuhoamisen lisäksi ilmanpuhdistin parantaa myös sisäilman laatua ja poistaa epämiellyttäviä hajuja. 

Puhdas sisäilma osana terveysturvallista työympäristöä

– Työskentely-ympäristöjen puhtaus ja turvallisuus kiinnostavat asiakkaitamme, ja ilmapuhdistuslaitteille on ilman muuta kysyntää. Olemme profiloituneet terveiden kalusteiden ja turvallisten työtilojen kalustajana. Baumedi Solutionsin tarjoama ilmanpuhdistusteknologia sopii konseptiimme erinomaisesti, toteaa Tiitinen. 

– Vietämme paljon aikaa sisätiloissa etenkin työaikana. Sisäilman laadun ja ilmahygienian merkitystä ei voi väheksyä. Ilmahygienian hallintaan ja parantamiseen kehitettyjen tuotteiden avulla voimme tehdä työympäristöistä entistä turvallisempia ja virusvapaita. Uskomme hygieenisten työtilojen kysynnän kasvavan, ja yhteistyöllä ISKUn kanssa haluamme vastata tähän tarpeeseen, sanoo Baumedi Solutionsin operatiivinen johtaja Mika Iivonen

Ilmahygieniapalveluja tarjoava kotimainen yritys Baumedi Solutions ja vastuullisuudesta tunnettu suomalainen huonekaluyhtiö ISKU aloittavat kesäkuussa 2021 yhteistyön. Ilmaa puhdistava UV-C-ilmanpuhdistinta on saatavilla ISKUn yritysmyynnin kautta. 

Lisätietoja:

Arto Tiitinen, toimitusjohtaja, ISKU, 0400 566 875, arto.tiitinen@isku.com
Joonas Vikström, vientipäällikkö, ISKU, 044 313 1722, joonas.vikstrom@isku.com
Kari Vuorimaa, toimitusjohtaja, Baumedi Oy, 050 597 8804, kari.vuorimaa@baumedi.fi
Mika Iivonen, operatiivinen johtaja, Baumedi Oy, 045 346 3030, mika.iivonen@baumedi.fi

Jaa artikkeli: