Suomalainen sisäilma-asiantuntijayritys Baumedi Solutions / Mecastep Oy on kehittänyt ainutlaatuisen konseptin sisäilman kokonaisvaltaiseen puhdistukseen. Ilmahygienian kokonaispalvelu voi auttaa myös koronaviruksen ja infektioiden torjunnassa, koska haitallisten mikrobien poistaminen ilmasta kuuluu sen keskeisiin tehtäviin.
Sterimatin toiminta perustuu teknologisiin ratkaisuihin, joita on kehitetty yhteistyössä VTT:n ja yliopistojen kanssa. Kolmivaiheinen palvelu käsittää riittävän ilmanvaihdon varmistamisen sekä virusten, bakteerien ja mikrobien poistamisen sisäilmasta. Siten konseptissa huomioidaan myös tilojen yksilölliset tarpeet.
“Kun esimerkiksi liiketilojen ilmahygienia on parhaalla tasolla, voidaan mahdollista infektioriskiä ilmassa leviävien virusten osalta pienentää merkittävästi,” Baumedi Oy:n operatiivinen johtaja Mika Iivonen kertoo.
Kuntien remonttibudjetit kuriin Sterimatin avulla?
Puhdas sisäilma on oleellinen osa hyvinvointiamme. Sterimatiin kuuluvia teknologioita on käytössä jo lukuisissa päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa, kuten myös toimistoissa ja virastoissa ympäri Suomen.
“Esimerkiksi kouluja vaivaavat sisäilmaongelmat voisi osin ratkaista Sterimatin avulla, jolloin kuntia taloudellisesti kuormittavilta ja raskailta remonteilta vältyttäisiin,” operatiivinen johtaja Mika Iivonen jatkaa.
Sterimatin teknologisten ratkaisujen hyödyt on havaittu myös Kiinassa, jonne Baumedi / Mecastep Oy on vienyt Sterimat-ilmanpuhdistuslaitteita ehkäisemään koronavirustartuntoja. Laite poistaa viruksia ja haitallisia mikrobeja sisäilmasta UV-C-säteilyllä. Kiinan Punainen Risti sai neljä Sterimat-laitetta lahjoituksena Mecastep Oy:ltä helmikuussa 2020.
Sterimat pitää huolta K-Citymarket Lahti Paavolan sisäilmasta
Sterimat on havaittu toimivaksi sisäilman puhdistajaksi ja raikastajaksi myös K-Citymarket Lahti Paavolassa. Kaupan kahvila-viinibaarissa sekä työntekijöiden toimistossa ja taukotiloissa on käytössä ilmanpuhdistimia ja esimerkiksi asiakas-wc:ssä bipolarisaariseen ionisointiin perustuvia laitteita.
Kauppias Petri Putila kertoo olevansa tyytyväinen palvelun asiakaslähtöisyyteen sekä liiketilojensa parantuneeseen ilmanlaatuun: “Asiakkaat ja työntekijämme ovat kiitelleet, että kaupassamme on raikkaampi ilma kuin aiemmin ja helppoa hengittää,” Putila kertoo.
“Meille on tärkeää tehdä kaikkemme turvallisen asiakaskokemuksen saavuttamiseksi myös haastavan koronapandempian keskellä ja Sterimat on yksi osa näitä toimenpiteitä. Samalla turvallisen työympäristön varmistaminen on tärkeää. Voin suositellla Sterimatia muillekin! Olemme tyytyväisiä palveluun,” Putila kiittelee.