Lähde: KITA 2/2014
Yksi ratkaisu on käyttää ilmaa epäpuhtauksista puhdistavia laitteita tilapäisratkaisuna ennen kuin järeämpiin toimiin on mahdollista ryhtyä. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirillä on hyviä kokemuksia Sterimat-homeilmanpuhdistimen käytöstä tiloissa, joissa on esiintynyt sisäilmaongelmia.
Aktiivihiilipatruunalla varustettu laite on myös erittäin tehokas hajuhaittojen poistaja. Sterimat ei poista itse ongelman aiheuttajaa rakennuksesta, vaan toimii tehokkaana ensiapuna sisäilmahaittojen hallinnassa.
Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin työsuojeluvaltuutettu Juha Suhonen kertoo, että laitteet otettiin käyttöön syksyllä 2013, kun oli selvää, että ongelmatiloissa on edelleen kyettävä työskentelemään.
”Tavoitteena oli tehdä tila riittävän terveelliseksi, jotta siellä voi työskennellä”, toteaa Suhonen. Puolen vuoden jälkeen kokemukset ovat olleet hyviä: ilmanlaatu on parantunut ja oireet helpottaneet.
”Samalla saadaan jatkoaikaa perusteellisten tutkimusten tekemiselle”, Suhonen toteaa ja lisää, että kun ongelmallisia tekijöitä on useampi, asioiden ”ytimeen” pääseminen on välttämättömyys.
Suhonen muistuttaa, että sairaanhoitopiirillä on lukuisia tiloja, joissa sisäilman laatu on kaukana optimaalisesta, mutta joka paikkaa ei voi korjata samanaikaisesti.
”Aikaa tarvitaan, ja nyt meillä on sitä. Voimme edetä kaikessa rauhassa oman aikataulun mukaan, eikä tarvitse tehdä hätiköityjä päätöksiä tai toimenpiteitä.”